Historia

Äetsän Jousiampujat perustettu 1997. Ensimmäinen ja nykyinen logo.

Äetsän Jousiampujien synty

Äetsän Invalidit ry:n johtokunnan kokouksessa 25.02.1996. Esityslistalla oli 11. kohta. ”Jousiammunnan harrastus asia.” Luultavasti edellämainittu ajankohta on ensimmäinen, kun jousiammunta mainitaan virallisessa yhteydessä Äetsässä.

Aloitteen tekijänä oli Äetsän Invalidien sihteerinä toiminut Marjo Kuusisto. Näin jousiammunnan harrastus sai alkunsa Äetsässä. Toiminta aloitettiin Äetsän Invalidien jousiampujina. Tässä vaiheessa ei vielä perustettu edes jaostoa.

1960 – 70 luvuilla jousiammuntaa harrastanut Arto Suomi alkoi jousiammunan puuhamieheksi. Arto sai hankittua kaverikseen kolme asiasta kiinnostunutta henkilöä, jotka alkoivat järjestelemään jousiammunnan aloitusta Äetsässä. Nämä olivat Matti Tuominen, Juha Puiseva ja Markku Salo. Matti teki taustoille telineitä 25 kpl. Arto hankki solumuovisia taustoja, Markku Salo ja Juha Puiseva hankkivat telineisiin tarvikkeet. Sopiva kenttä harrastukselle löytyi Arto ja Anneli Suomen omistamalta kiinteistöltä, kauniin kokemäenjoen rantamaisemasta (ent. Jokisenniemi). Tällä alueella alkoi Äetsäläisten jousiammunnan harrastus kesällä 1996. Alue oli jousiampujien vapaassa käytössä aina vuoden 1998 kesään asti. Suomen perheen myötämielinen suhtautuminen jousiampujia kohtaan on huomattavassa määrin helpottanut jousiampujien alkutaivalta Äetsässä.

Syys – lokakuun vaihteessa 1996 saatiin Finnish Chemicals Oy:n palloiluhallilta yksi harjoitusvuoro viikossa. Tämä vuoro oli Äetsän kunnan vuoro. Samoihin aikoihin saatiin myös käyttöön Pehulan koulun juhlasali 19.10.1996. Juhlasali ei täyttänyt vaadittua mittaa, joten siitä luovuttiin. Harrastajien määräksi on kirjattu 01.12.1996 11 harrastajaa.

Harrastajien keskuudessa oli jo kytenyt ajatus oman jousiammuntaseuran perustamisesta, nyt tämä hiillos on leimahtanut liekkeihin ja päätetty kutsua koolle perustava kokous. Perustava kokous pidettiin Keikyän paloasemalla 17.01.1997. Paikalle oli saapunut 12 asiasta kiinnostunutta. Puheenjohtajana on toiminut Arto Suomi ja sihteerinä Markku Salo. Lainaus pöytäkirjasta: Kokous päättää yksimielisesti liittyä Äetsän Invalidit Ry:n alajaostoksi. Lainaus päättyy. Jaoston nimeksi hyväksyttiin ÄETSÄN JOUSIAMPUJAT.

Äetsän Jousiampujien ensimmäinen johtokunta:

  • Puheenjohtaja Arto Suomi
  • Vara Puheenjohtaja Matti Tuominen
  • Sihteeri Markku Salo
  • Rahaston hoitaja Maria Suomi
  • Jäsenet: Tuija Mustalahti, Seija Rouhiainen, Pekka Lumme ja Timo Suonpää
  • Jousiammunnan opastajiksi valittiin: Talja Jarmo Syrjänen, Tähtäin Markku Salo ja Vaisto Jyrki Alava
  • Kokouksessa on ollut myös mukana Mari Kinnari ja Harry Räsänen

FC – palloiluhallista on luovuttu, sillä omistajavaihdoksen myötä halli tuli maksulliseksi. Kiikan koululla on alkanut harjoitukset 19.01.1997 klo 16-20 mukana 9 ampujaa.

Helmikuun 7. päivä on päätetty anoa jäsenyyttä Suomen Jousiampujain Liittoon. Anomus on lähetetty liiton käsiteltäväksi 01.04.1997. Allekirjoittajina Arto Suomi ja Markku Salo. Liiton hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 23.04.1997 Äetsän Jousiampujat liiton jäseneksi. Allekirjoitus Kati Tähkäpää toiminnanjohtaja.

Äetsän lukiolla on ollut jousiammunta esittely jo 15.02.1997. Esittelyn ovat hoitaneet Maria Suomi ja Tommi Lehtonen. Ainakin kahtena ensimmäisenä vuonna Suomi ja Lehtonen ovat kiertäneet muillakin kuoluilla, eikä esittelyt ole jääneet Äetsän alueelle, vaan on kierretty myös muillakin paikkakunnilla.

Kesän 1997 alussa on päästy Äetsän kunnan kanssa sopimukseen määräalasta, joka sijaitsee Honkolan urheilualueen tuntumassa. Tästä alueesta on tehty sopimus 05.08.1997, jolloin kunta myös irtisanoi viljelymaan vuokrasopimuksen satokauden 1997 loppuun.

Kevään 1997 aikana on päätetty myös apmujille kohdistetut maksut. Liittymismaksuksi on  päätetty 100 markkaa. Jäsen maksuksi 50 mk vuosi. Ratamaksu 5 mk kerta. Alle 15 vuotiailta liittymismaksua ei ole peritty. Jäsenmaksusta ei ole merkintää. Äetsän Jousiampujien ensimmäisen logon suunnitteli Äetsäläinen Juha Puiseva vuonna 1998. Logo painettiin myös seuran ensimmäiseen edustuspaitaan. Paita oli väriltään punainen, logon väri musta. Logo painettiin paidan rintaan vasemmalle puolelle, selkään painettiin mustilla tikkukirjaimilla teksti ÄETSÄN JOUSIAMPUJAT.

Keväällä 1998 saatiin kunnalta lupa pystyttää jousiammuntakentälle työmaakoppi. Koppi on ostettu Maansiirto Velj.Rantanen ja Kump. Ky:ltä. Jousiammuntaradalla on aloitettu myös radan kunnostus ja kopin muuttaminen huoltorakennukseksi. Huoltorakennuksen eteen on rakennettu hiekkakenttä Bocciapelin harrastamista varten, kooltaan noin 15 x 15 metriä. Jousiammuntaradan käytössä oleva alue oli noin 26 metriä leveä ja 150 metriä pitkä. Radan suunta oli itä – länsi suunta, jolloinka illalla häiritsi aurinko paistaen suoraan edestä ampujan silmiin. Jousiammunan harrastus on alkanut tällä Honkolan radalla 09.06.1998. Äetsän Jousiampujien jäsenmääräksi on kirjattu 1998 25 jäsentä.

Jousiampujat irtautui Äetsän Invalideistä itsenäiseksi yhdistykseksi 11.10.2004. Yhdistysrekisteriin Äetsän Jousiampujat on merkitty 18.08.2005.

Ehkä on syytä mainita, että 4. sisäammunnan SM-kisat pidettiin Keikyässä, Finnish Chemicals Oy:n Äetsän tehtaitten palloiluhallilla. Vuosi oli tuolloin 1972 ja kilpailut järjesti Porin Jousiampujat.

Äetsän Jousiampujien menestys arvokisoissa

Suomen Jousiampujain Liitto (Kansainvälinen liitto FITA )

(18 metriä 60 nuolta, 50 metriä 72 nuolta, 70 metriä 72 nuolta)

  • M60 Rauno Eskola Talja 18m SM-Kulta 16.03.2000 Pori
  • M60 Rauno Eskola Talja 18m SM-Hopea 22.03.2001 Riihimäki
  • M60 Rauno Eskola Talja 18m SM-Hopea 21.04.2002 Vaasa
  • M60 Pekka Jalo Tähtäin 18m SM-Pronssi 06.04.2003 Pori
  • M18 Olli Rantanen Tähtäin 70m SM-Pronssi 10.08.2003 Turku
  • M60 Pekka Jalo Tähtäin 18m SM-Kulta 28.03.2004 Oulu
  • Y60T Hannu Routamaa Talja 18m SM-Pronssi 03.03.2012 Riihimäki
  • Y70T Arto Suomi Talja 50m SM-Hopea 14.07.2012 Oulu
  • Y60T Hannu Routamaa Talja 50m SM-Hopea 28.07.2013 Turku

Minijuniorit:

  • P12 Hannu Nieminen Tähtäin 12m SM-Hopea 29.03.2003 Valkeakoski

Suomen Maastojousiampujain Liitto ( Kansainvälinen liitto FFAA )

(20 jaardia 60 nuolta)

  • M Kari Virtanen Vaisto 20 jaardia SM-Kulta 26.02.2006 Lohja
  • M Kari Virtanen Vaisto 20 jaardia SM-Kulta 25.02.2007 Loimaa
  • M Timo Jalo Vaisto 20 jaardia SM-Pronssi 25.02.2007 Loimaa

(20 jaardia 120 nuolta)

  • M Kari Virtanen Vaisto 20 jaardia SM-Kulta 26.03.2006 Loimaa
  • M Timo Jalo Vaisto 20 jaardia SM-Hopea 11.03.2007 Loimaa
  • M Kari Virtanen Vaisto 20 jaardia SM-Pronssi 11.03.2007 Loimaa

 

Vastaa